Säilytysrasioita

 Siskoni Elinan tekemiä ihania säilytysrasioita. Näissä pysyy omat käsityötavarat siististi ja kauniisti järjestyksessä.

Nälkäpeli - kun käännös (melkein) pilaa kirjan

Kun aikoinaan hain (ja pääsin) opiskelemaan kääntämistä ja tulkkausta Turun yliopistoon, jouduin pääsykokeissa kielioppi- ja kirjakokeen lisäksi videoituun haastatteluun. Haastattelun aikana minulle esitettiin kysymyksiä työhistoriastani, harrastuksistani ja myös käännöstietoudestani. Lopulta virallisten kysymysten loputtua keskustelimme vielä haastattelijoiden kanssa kirjoista, ja minulta kysyttiin, mitä olin viimeksi lukenut. Tenttikirjoja, tietenkin, mutta myös kaunokirjallisuutta, joista viimeisin oli Da Vinci -koodi. Dan Brownin kirja oli tuolloin vielä melko tuore, tai ainakin kohu sen ympärillä velloi edelleen. Pidin kirjasta, se oli viihdyttävä, mutta oli selvää, ettei se ollut erityisen laadukasta kirjallisuutta. Kun huomautin haastattelijoilleni, ettei kirjan kieli ollut minusta erityisen tasokasta, toinen heistä kysyi oliko se mielestäni kirjailijan vai kääntäjän vika? Vastasin kirjailijan, sillä vaikka teos oli todellakin viihdyttävä, oli se rakenteeltaan epätasainen ja täynnä kummallisia kerronnallisia valintoja, yksipuolisia hahmoja ja yksitoikkoista kuvailua. En tuolloin välttämättä edes ajatellut, että lukemani kirja saattaa olla huono ei kirjailijan, vaan kääntäjän takia. Nyt sellainen tilanne on saattanut tulla eteeni.

Tutustuin Nälkäpeli-sarjaan ensin elokuvien kautta, ja niiden innoittaman päätin lukea elokuvien pohjalla olevan kirjasarjan ennen kuin viimeisen osan filmatisointi saapuisi. Olin kuitenkin viime vuoden pitkälti jumissa George RR Martinin Tulen ja jään laulu -sarjassa, joten ensimmäinen osa Matkijanärhi-elokuvaa ehti valkokankaalle ennen kuin minä kirjakauppaan. Viikko sitten päätin vihdoin tarttua ensimmäiseen osaan ja sain sen luettua parissa päivässä. Pidin elokuvista, aika paljonkin itse asiassa. Parin ensimmäisen luvun jälkeen minusta alkoi tuntua, etteivät kirjat välttämättä inspiroisi minussa vastaavia tunteita. Olen usein sanonut, että minusta kannattaa lukea mahdollisimman usein omalla äidinkielellään. Nuorempana olin aina sitä mieltä, että kirjat tuli lukea niiden alkuperäiskielellä, mutta rehellisesti sanoen kyse oli enemmän turhantärkeydestä kuin kielitaitoni kehittämisestä: niin vain kuului ajatella. Nykyisten periaatteideni mukaan kävin noutamassa Nälkäpelin suomenkielisen version, sillä suomenkieliset käännökset ovat yleisesti hyvin laadukkaita. 

Nälkäpelin suomennos osoittautui kuitenkin mielestäni kehnoksi monellakin tasolla. Jo ensimmäisten sivujen aikana oli selvää, ettei kääntäjä osannut kielioppisääntöjä kovinkaan hyvin. Moni saattaa olla sitä mieltä, ettei niillä säännöillä niin väliä ole, mutta Nälkäpeli osoittaa selvästi, ettei tämä ole totta. Pilkuista puuttuu melkein joka toinen, mikä tekee tekstistä sekavaa ja saa sen tuntumaan rytmittömältä. Rytmi onkin yksi kirjan suurista ongelmista. Ei siis tarinan rytmi, vaan kielen. Lauseet ovat töksähteleviä ja usein yksinkertaisia, sanavalinnat lapsellisia. Jos tarina ei olisi pitänyt minua mukanaan - tai tarkemmin sanottuna en olisi tiennyt mitä odottaa - olisin saattanut lopettaa lukemisen huonon suomen kielen takia.On vaikea kuvitella, miten tällainen käännös ei ole joutunut kovempaan käsittelyyn kustantajalla. Kenties kirjat on käännetty kiireessä niiden saavuttaman kansainvälisen maineen takia. Tämä on syistä kenties ymmärrettävin, mutta silti väärä. Surullisin vaihtoehto on, ettei kustantaja (tai kääntäjä) välittänyt kohderyhmästä, nuorista, tarpeeksi panostaakseen todella teokseen. Tai ehkä sittenkin vielä hälyttävämpää on, jos kääntäjä ja kustantaja todella kuvittelivat kohdeyleisönsä olevan samalla yksinkertaisella ja lapsellisella tasolla kuin itse käännös.

Kirjan loppupuolella onnistuin jo huokaisten ohittamaan typerät käännösvalinnat ja huonon kielen ja sain kirjan nopeasti luettua. Nyt mieleeni on tullut, että saatoin ehkä olla hieman jyrkkä tuomitessani vain kääntäjän enkä kirjailijaa. Tarkemmin asiaa pohdittuani koen, että kirja ei vastannut odotuksiani täysin tarinankaan osalta. Enkä tarkoita tällä juonta, vaan kerrontaa. Kirjailija Suzanne Collins kirjoittaa sujuvasti, ja pystyn suomennoksesta huolimatta näkemään, kuinka kauniita jotkin ilmaisut saattoivat alkukielessä olla. Mutta Collinsinkin kirjoituksessa on ongelmansa, ja yksi niistä on ilmeettömyys. Tämä vaivasi minusta erityisesti dialogin kohdalla: kertojahahmo Katniss Everdeen on toki luonteeltaan hieman sisäänpäin kääntynyt ja apaattinen, mutta se ei tarkoita, ettei hän pystyisi juuri koskaan kuvailemaan, mitä keskustelun aikana tapahtuu. Ihmiset koskettelevat hiuksiaan, niiskuttavat nenäänsä, liikahtelevat, irvistävät. Tekevät vaikka mitä puhuessaan. Paitsi tässä kirjassa. Kaikki on kovin suoraviivaista, ja ylimääräinen läski on leikattu kovalla kädellä pois. Katnissin sisäistä maailmaa kuvataan välillä niin steriilisti, etten välillä tuntenut juuri minkäänlaista yhteyttä päähenkilöön. Tämä voi olla suuri ongelma, sillä Katniss oli toisinaan raivostuttava, osittain juonellisesti ymmärrettävistä syistä ja toisinaan taas ei. Kenties tämä johtuu siitä, etten ole varsinaisesti kirjan kohderyhmää, eikä 16-vuotiaan vääriin kohteisiin suuntaama kiukuttelu jaksa kiinnostaa.

Loppupeleissä pidin kuitenkin Katnissistä tarpeeksi ja toisaalta arvostan sitä, että kirjailija on uskaltanut antaa päähenkilölleen huonoja ja epämiellyttäviä piirteitä. Näin minä ainakin jotkin Katnissin piirteet tulkitsin, vaikka kenties niiden onkin ollut tarkoitus vedota nuorempiin lukijoihin ja olla positiivisia. Joka tapauksessa minä koen Katnissin olleen ristiriitainen hahmo, josta ajoittaisesta yksitoikkoisuudesta huolimatta löytyy tarpeeksi harmaan sävyjä. Kenties sitten kun olen lukenut kirjasarjan kokonaisuudessaan osaan kunnolla arvostaa hahmoa. Parhaiten Collins onnistuu mielestäni Katnissin kilpakumppanin, Peetan, luomisessa. Jos Katniss on poikkeuksellinen naishahmo sen takia, että tällä on epämiellyttäviäkin, hyvin inhimillisiä piirteitä, Peeta on poikkeuksellinen lempeytensä ja hellyytensä ansiosta. Miespääosan sankarin annetaan harvoin olla näin tavallisen ja mutkattoman oloinen: Peetasta löytyy itse asiassa paljon sellaisia piirteitä, jotka normaalisti olisi varattu Katnissille tai yleisesti naishahmolle. Pidin myös kovin Katnissin pikkusiskosta ja kilpakumppani Ruesta, sekä näiden välille vedetyistä yhtäläisyyksistä.

Yleisesti ottaen uskaltaisin kuitenkin väittää, että elokuva oli hieman kirjoja parempi. Katniss on elokuvissa uskottavampi ja kiinnostavampi menettämättä kuitenkaan monisysyyttään. Elokuvissa tämän kestämät kauhut ja kärsimykset tulevat mielestäni jopa paremmin esille kuin kirjoissa, vaikka edellisellä ei ole jälkimäisen tarjoamaa mahdollisuutta antaa yleisön kurkistaa Katnissin pään sisään. Peeta puolestaan ei ole elokuvassa aivan niin onnistunut, mutta miellyttävä silti. Elokuvissa vapautuminen Katnissin näkökulmasta on myös hyödynnetty hienosti, ja kaikki kohtaukset joissa hyödynnetään presidentti Snowta ja pelin järjestäjää Seneca Cranea ovat loistavia. Elokuvissa moitittavinta on Katnissin ja tämän ystävän Galen etnisyyden muuttaminen (he ovat selvästi Amerikan alkuperäiskansaan kuuluvia tummine piirteineen, kun elokuvissa he ovat valkoisia) sekä Peetan lopullisen vamman, amputoidun jalan, poisjättäminen. Muuten ensimmäinen elokuva on muuten - tarinallisesti - mainio adaptaatio Nälkäpelistä.

Kirjalla oli huonot puolensa, mutta kaikesta huolimatta olen edelleen sitä mieltä, että käännöksen huono laatu oli niistä suurin: se saattaa saada lukijan hylkäämän tarinan ennen kuin se pääsee kunnolla edes alkamaan.

Punamustat Gorjuss-muistikirjat

 Lisää supersöpöjä Gorjuss-muistikirjoja!

Syreeneitä

Purppurainen laukku (yksityiskohdat)

 Kuten aiemmin snaoin, tämä kehys oli mielestäni hyvin kaunis, joten tässä siitä vielä pari kuvaa lähempää.

Purppurainen klipsulaukku

Söpö pieni purppura-kulta-laukku. Ihastuin tähän laukunkehykseen ja langan väriin (se ei ihan pääse oikeuksiinsa tässä). Kaunis yhdistelmä mielestäni.

Malli syntyi täysin sovittelemalla klipsurivejä kehykseen. Päädyin clutch-malliin sen takia. Sivuilla on pienet virkatut kappaleet. En myöskään erityisesti nauti liimaamisen tuomista haasteista kehyksen kiinnittämisessä, joten vairkkasin kehyksen reunojen päälle kerroksen.

Laukussa on musta satiinivuori ja klipsujen kanssa samansävyinen hihna.

Pölykapselilaukku

Oli aika tehdä taas itselleni jotain. Tölkkidesign-kirjassa oli todella hienon pölykapselilaukun ohje, joten tällainen tuli nyt itselle tehtyä. Pieniä muutoksia tein ohjeeseen, jotta laukusta tulisi sopivan kokoinen. Laukku on hyvin tilava ja jämäkkä, ja jos lisään siihen vielä vuorin niin hyvä tulee

Itse ohje oli helposti seurattava: keskustan käsittely oli ehkä hieman tuskaista, kenties hieman sopimattomien työvälineiden takia. Kyllä näitä tölkin pohjia varmaan saisi muullakin irrotettua kuin saksilla. Rei'ittämistä varten minulla oli sentään asiaan kuuluva vekotin, joten ne sai tehtyä vaivattomasti.

Lankana käytin ohjeessakin muistaakseni mainittua Esiton virkkuulankaa. Se on varsin kova käsiteltäessä, mutta en kyllä usko, että mikään saa sitä puhki kulumaan. Tämä laukku on tarkoitus ottaa käyttöön ihan arkilaukuksi, joten se tulee kovaan käyttöön ja sen pitää siten kestää osumia ja hankausta.

Laukku tuntuu pitävän hyvin muotonsa: sen keskus ei pullistu kummallisesti eivätkä sivupalat taitu mitenkään kummallisesti. 

Tällaisesta tekisi jälleen mieli tehdä kullansävyinen versio. En ole mitään osia vielä maalannut, kun ainakaan kahvoja ei mielestäni kannata alkaa spray-maalilla peittelemään ihan jo vain kädessä kulumisen takia. Mutta tuon tölkin pohjan voisin aivan hyvin värjätä, jos oikean sävyistä ei mistään ala löytymään. Kai se on hyväksyttävä, että olen oikeastikin ihan leijonan luonteinen, kun olen niin alkanut kultaan tykästymään. Sellainen hiljainen leijona. 

Vaaleanpunainen klipsulaukku

Vaaleanpunainen, "liukuvärjätty" klipsulaukku, söpö kuin sika pienenä. Tämän laukun väristyksen ideana oli siis testata, saako saman värin eri sävyjä käyttämällä aikaan mielenkiintoista efektiä. Laukku on suloinen, mutta ei aivan sitä, mitä olin ajatellut. Kokeilen joskus vielä samaa ideaa ehkä eri värillä (sininen tai kenties vihreä, käytän aivan liian vähän vihreää) ja ehkä vaihdan lankaa sitten eri kohdassa. Jos lanka vaihtuisi kiinteiden silmukkakerrosten aikana, vaikutelma saattaisi olla liukuvampi.

Muuten malli on sama kuin norsu-laukuissani, tästä vain puuttuu yksi kerros. Sisällä on vaaleanpunainen vuori, mikäpä muukaan. Mukana on samanlainen ketju, jollaisia olen käyttänyt aiemmin, ne vaikuttavat hintaansa nähden varsin laadukkailta. Lisäksi niissä on useampi väri- ja pituusvaihtoehto.